Mitä on aika? Fyysikko Carlo Rovellin tiivis, kirkas ja tiheä kirja ”Ajan luonne” on paras lukemani aikaa ja sen arvoitusta käsittelevä kirja. Rovelli tiivistää kirjassaan upeasti 204 sivuun valtavan paketin fysiikan lakeja ja teorioita.

Pohjimmiltaan maailmankaikkeus on valtava tapahtumien verkosto, jossa tapahtumat eivät muodosta mitään jonkun suuren kellomestarin ylläpitämän yhteisen ajan mukaan järjestäytynyttä jonoa. Mitään absoluuttista aikaa itsessään ei voi määritellä. Tapahtumien välisillä suhteilla on kyllä “ajallisia rakenteita”, mutta aina vain suhteessa joihinkin toisiin tapahtumiin.

Mitään ei myöskään varsinaisesti ole, sen sijaan asiat vain tapahtuvat. Kaikki muodostuu tapahtumista ja niiden verkostoista suhteessa toisiinsa. Vaikkapa kivi ei varsinaisesti ole “kappale”, se on suhteessa meidän havaintoomme äärimmäisen hitaasti ja arvokkaasti muuttuva tapahtumien verkosto (jos ei joku lykkää sitä vaikkapa kivenmurskaimeen, silloin tapahtuu nopeammin). Jostain toisesta havainnoinnin perspektiivistä kivi voi näyttäytyä kovinkin vilkkaana tapahtumana. 

Ihminen puolestaan kykenee havaitsemaan maailmankaikkeuden ilmiöitä vain erittäin rajoitetusti: arjessa tarkastelemme vain hyvin pientä osajoukkoa maailman lukemattomista tapahtumista ja muuttujista. Kun katsomme lasillista vettä, emme näe kaikkia sen alati vaihtuvia molekyylien välisiä vuorovaikutuksia, puhumattakaan kvanttitiloista. Näkymämme tapahtumien verkostoon, jota kutsumme vesilasiksi, on makroskooppinen ja äärimmäisen sumentunut. 

Inhimillinen ajan kokemus nousee entropiasta: matala entropia muuttuu toisiinsa vaikuttavien prosessien ja tapahtumien verkostossa korkeaksi entropiaksi. Vaikkapa polttopuu: kun sytytämme puun tuleen, tapahtumaverkoston, jota kutsutaan haloksi, entropia alkaa kasvaa. Paluuta ei ole toiseen suuntaan. Entropia on ainoa peruslaki, josta muodostuu ajan suunta. Menneisyyden ja tulevaisuuden välisen eron ainoa lähde on menneisyyden matalampi entropia.

Havaintomme matalasta entropiasta puolestaan on vain makroskooppisen tason sumentunut havaintomme. Kokemus ajasta nousee omasta näkökulmastamme ja kyvystämme tehdä havaintoja ja siitä, että pystymme katsomaan maailmaa vain niin rajallisella tavalla pienen aistien ja ajattelun neulanreikämme kautta.

Aivomme ovat kone, joka kerää muistoja ja käyttää niitä jatkuvasti tulevaisuuden ennustamiseen. Me olemme ajasta tehtyjä olentoja, jotka luomme itse ajan mielessämme ja havainnossamme. Mitä on aika? Aika olemme me itse. Mitä olemme me itse? Voi olla, että käsitys itsestä on evoluution meille luoma ominaisuus, joka auttaa meitä pärjäämään luonnossa ja oman laumamme kanssa. Itsemme on heijastus itseämme koskevasta ajatuksesta, jonka saamme muilta kaltaisiltamme.

Lähteenä ja inspiraationa kirja Carlo Rovelli: Ajan luonne. URSA:n julkaisuja 160, 2018.