HIDAS-ukot, erityisesti Hannu Nieminen, ovat tehneet myös vuosien varrella ison joukon musiikkivideoita eri yhtyeille.

Hannun musiikkivideoiden teko käynnistyi vuonna 1990 Noitalinna Huraa!:lle tehdylle ”Puujalkaiset” videolle. Noitiksille Hannu on sittemmin tehnyt monia videoita, mutta vielä hiukka enemmän videoita on syntynyt Noitalinnan Antti Tammelan perustamalle ja edelleen aktiivisesti toimivalle Mustalle Köksälle. Muita videoita Hannu on värkännyt yhtyeille Kumikameli, Teurastamo 5, melkoinen, Maanvaiva, Clinga ja yksi myös Schbertille. Hannu on toiminut myös VJ:nä nimellä VJ Usva.

HIDAS-miehistä Timo oli 90-luvulla mukana kuvaajana, käsikirjoittajana ja kuvausryhmän jäsenenä Noitalinnan videoissa. Schbert ja Tapio ovat olleet monessa Hannun musavideossa mukana kuvausryhmässä, ja Schbert myös soitti välillä koskettimia Mustassa Köksässä.

Tapio on myös tehnyt musiikkivideoita Ketunnenät- ja Rare Elements yhtyeille.

Tälle sivulla on koottu lista ja linkit kaikkiin HIDAS-miesten musiikkivideoihin. Ihan kaikkia ei YouTubesta löydy.

Noitalinna Huraa!

Musta Köksä

Kumikameli

Teurastamo 5

  • Halla (1993, uudelleenleikattu 2015)

Tuntematon Koskinen

Maanvaiva

melkoinen

schbert

Clinga / ARNRealm

Ismo Alanko Teholla

  • Räkäistä ja tarttuvaa (2008, Tapio Rissanen ja Hannu Nieminen osallistuivat Ismon järjestämään videokilpailuun, palkittu siellä. Lopullista versiota ei koskaan leikattu valmiiksi asti, siksi aikakoodit näkyvät vielä)

Ketunnenät

Rare Elements

Usvakone