Melkein kaikessa on jotain kiinnostavaa. Mutta se ei aina näy ensimmäisenä.  Pitää vähän penkoa ja kaivaa, pyyhkiä pölyjä tai availla ruosteen syömiä lukkoja.  Tai sitten kiinnostava nimenomaan näkyy ensimmäisenä, mutta se on niin yksinkertainen, ilmiselvä ja lähellä, ettei sitä edes osaa huomata. Silloin pitää vain pysähtyä.

Tykkään ymmärtää mutta on myös ihanaa olla ihan pihalla, alistua inhimillisiin rajoihin. Ja ihan vain ihmetellä.

Kun saan tutkia maailmaa toisten samanhenkisten kanssa ja luoda siitä jotain, mistä muutkin saattavat innostua, on se hehkuttamisen paikka. Kiitos, Hitaan pojat, että otitte minut mukaan tekemään (hulluja) juttujanne! On mahtavaa heitellä ideoita yhteiseen pataan, sekoitella ja kypsytellä ja lopulta ihmetellä yhdessä, minkälaisen keitoksen saimme aikaan. 

Kutsun itseäni viestinnän moniosaajaksi, kun en ole parempaakaan ilmaisua keksinyt. Työkseni kirjoitan, kuvaan ja kehitän. Olen kasvanut ammatteihini tv:ssä ja radiossa. Tunnen oloni kotoisaksi, kun saan tyydyttää loputtoman uteliaisuuteni toimittajana.  Kun tulee vastaan innostava aihe, alan heti miettiä, mitä siitä voisi kertoa ja miten. Mietin puhetta, ääniä ja kuvia – kaikkea yhtä aikaa. Tulee heti mieleen liuta kysymyksiä, joihin tekee mieli saada vastauksia.

(Tykkään, muuten, olla pihalla ihan konkreettisestikin. Siellä ovat mukavimmat työtkin. Väsähdin keski-iän alkumetreillä kriittisyyteen ja oikeassa olemiseen ja opiskelin puutarhuriksi. Onneksi väsähdin. Olen aina rakastanut kasveja, joskus jopa enemmän kuin ihmisiä.)