Olemme filmiajan kasvatteja, ja viime vuosina olemme tunteneet kovasti vetoa elokuvan tekemiseen analogiatekniikoilla. Digitekniikoiden avulla monet hienot jutut ovat tulleet mahdollisiksi ja helpoiksi tehdä, mutta mieltä lämmittävää on tehdä asioita käsin filmille. Filmikuvaa voi toki jäljitellä digitekniikkojen avulla, mutta aito asia on sentään aina aito asia…

Meitä kiinnostavat erityisesti vaihtoehtoiset ja erilaiset tavat käyttää analogiatekniikkoja kokeilevan elokuvan teossa sekä erilaiset tavat yhdistää analogia- ja digitaalitekniikkaa. Nämä kokeilut aloitimme 2020 elokuvalla ”Katatonialainen koira”. Elokuvaa varten Timo Jansson rakensi ison neulanreikäkameran, jossa ympäristön kuva heijastettiin reiän läpi kartongille. Neulanreikäkameraan tehtiin isompi reikä, johon asensimme digikameran. Näin kuvattiin kartongille heijastunut kuva. Elokuva koostettiin sarjasta neulanreikäkameralla otettuja kuvia. Kunkin kuvan valotusaika oli sekuntiluokkaa, jolloin kuvaan tarttui elokuvan näyttelijöiden liike haamumaisena ja hyvin analogisen näköisenä kuvana. Tunnelmasta ja visuaalisesta ilmeestä tuli tällä menetelmällä aika mielenkiintoinen ja aivan omanlaisensa. Hienon ääniraidan elokuvaan teki Schbert.

Katatonialainen koira on unenomainen sukellus päähenkilön mielenliikkeisiin, joissa hän kohtaa syyllisyytensä, pelkonsa ja sisäisen tuomarinsa. Liikaa ei kannata selitellä, koska elokuva perustuu tunnelmaan ja sen aiheuttamiin mielenliikkeisiin. Kehys”kertomuksessa” henkilö seisoa jököttää paikallaan Tampereen Hämeenpuistossa elämän vilistäessä hänen ohitseen. Pään sisällä kuitenkin tapahtuu koko ajan, vaikka henkilö ei pystykään liikkumaan mihinkään (siitä katatonia). Taustalla on Tapio Rissasen kertomus eräästä potilaasta, joka uskoi, että pienikin hänen sormensa liikahdus voisi aiheuttaa kauheiden asioiden tapahtumisen.

Seuraavana valmistui keskellä korona-aikaa ”Ajan hammas” (2021). Tässä ajan armotonta rientoa kuvaavassa elokuvassa käytin vanhoja musiikkivideoaikoihin kuvattuja 8mm:n filmejä. Filmiä käsiteltiin käsin maalamalla, eri tavoin raaputtamalla ja teippaamalla filmiin kaikenlaista, muun muassa sammalta, partakarvoja, pölyä ja erilaisia kasvien osia. Tämä oli aikamoista tarkkuustyötä, koska 8 millimetrin filmin yhden ruudun koko on 4.8 kertaa 3.5 millimetriä. Filmin raaputuksessa käytin kellosepän silmille asetettavaa suurentavaa linssiä apuna. Skannasin filmin käsiskannerilla ruutu kerrallaan. Näin saatiin lisää kokeellisuutta, koska kuva hieman hyppii sattumanvaraisesti eri suuntiin. Filmin kesto on 4 min 6 sekuntia. Käsin skannattavia ruutuja tuli pitkälti yli viisituhatta, koska ihan kaikkea skannattua ei käytetty lopullisessa elokuvassa. Olihan siinä puuhaa, mutta korona-aikaan sitä aikaa oli, koska mihinkään ei päässyt. Schbert teki viimeisenä silauksena elokuvaan ajan jauhamista kuvaavan hienon ääniraidan, joka on oleellinen osa elokuvan tunnelmaa.

Kokeilut jatkuivat pienellä elokuvalla ”Portrait of Matti” (2021). Matti on tässä sarjakuvataiteilija Matti Hagelberg, jonka töitä olen pitkään fanittanut (lukekaa vaikkapa hänen Magnum Opuksensa ”Läskimooses”). Elokuvan kaikki kuvat ovat yhdestä Hagelbergistä tehdystä Hesarin lehtijutusta. Juttu on leikattu suoraan sanomalehdestä 8mm levyisiksi suikaleiksi ja skannattu pätkä kerrallaan käsiskannerilla. Musiikkina Schbertin kokeilevaa jatsia. En ole varma, oliko tässä yhtään mitään järkeä, mutta kyllähän sitä kaikkea voi kokeilla.

Vuonna 2022 syntyi ”Requiem for Growth”, aiheenaan fiilikset liittyen kasvuun, romahdukseen ja ihmiskunnan mahdolliseen tuhoon. Mukaan kulkeutui muitakin aikaamme liittyviä tuntemuksia. Loppu on optimistinen ja jonkun uuden syntymiseen uskova. Elokuva toteutettiin fotogrammitekniikalla. Suoraan valottamattoman 16 mm filmin päälle aseteltiin pimiössä erilaisia esineitä kuten sulkia, maata, kasvien osia, muttereita, kalvoille tulostettuja matalan resoluution kuvia ja lehtileikkeitä. Mustavalkoinen filmi oli vanhaa vuosikertaa 80-luvun lopulta, mutta havaitsimme sen ollen aivan käypäistä vielä.

Valotukset tein Timo Janssonin kanssa hänen saunallaan. Kameraa ei tarvittu ollenkaan. Kuvaukset olivat yhdet erikoisimmista, missä olen koskaan ollut. Olin laittanut erilaisia tarvittavia aineksia järjestykseen saunan lauteille, ja säkkipimeydessä haparoin aina tieni valotuspöydän ääreen. Sitten käsikopelolla aseteltiin tavarat filmin päälle ja valotettiin filmi lampulla – ja tämä operaatio toistettiin sitten eri tavoin sata kertaa. Hauskaa oli (oikeasti). Filmiin liitettiin editin aikana mukaan joitakin vanhoja Prelinger Archivesta saatuja dokumenttifilmin pätkiä ja pieniä otteita omista elokuvistamme.

Seuraavaksi syntyi ”Heiluri” (2023). Tämä toteutettiin samalla tekniikalla kuin ”Ajan hammas”, mutta tällä kertaa käyttäen hieman maalaajalle ja raaputtajalle armollisempaa 16 mm filmiä. Filmit olivat Timo Janssonin kanssa vuonna 1992 kuvaamiani rajunpuoleisia otoksia, joista ei koskaan koostettu kokonaista filmiä, joskin osaa niistä käytettiin vuoden 2004 pienessä elokuvassa ”Havaintoja arktisesta mielenlaadusta”. Filmeissä saunailta karkaa käsistä ja muuttuu hallitsemattomaksi väkivallan purkaukseksi. ”Heiluria” varten käsittelin filmimateriaalia todella raskaalla kädellä tuhoamalla filmiä, maalamalla sitä eri väreillä ja hiomalla filmin pintaa santapaperilla ja hiomakivellä. ”Heiluri” on kertomus kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä, synnistä ja syyllisyydestä.

Filmin käsittelyn lisäksi meitä ovat viime aikoina kiinnostaneet myös vaihtoehtoiset valokuvausmenetelmät. Neulanreikäkuvausta kokeilimme Katatonialaisessa koirassa, ja palaamme aiheeseen varmaankin vielä myöhemmin. ”Valssi” elokuvaa varten valmistimme valokuvia cyanotype-menetelmällä, jossa paperi käsitellään ultraviolettivalolle herkällä liuoksella ja kuva valotetaan uv-lampulla tai auringonvalon avulla paperille. Teimme tällä menetelmällä elokuvaan sarjan sisällissodan taisteluja Tampereella kuvanneista valokuvista. Cyanotype-menetelmän käyttö loi kuviin omanlaistaan tunnelmaa. Kokeiluja teimme myös anthotype-menetelmällä, jossa paperia käsitellään kasveista saaduilla väriaineilla ja kuva valotetaan paperille auringonvalon avulla. Punajuurimehu osoittautui aika hyväksi kemikaaliksi, mutta valotusajat yhdelle kuvalle olivat monien tuntien luokkaa, jopa päiviä. Elokuvan tekoon menetelmä tuntui hiukan hitaanpuoleiselta, vaikka tulokset olivatkin aika lumoavia.

Teimme tuossa taannoin lokakuun lopulla uuden kokeilun fotogrammimenetelmällä, ja valotimme kolme kelaa filmiä, jotka ovat menossa labraan kehitykseen ensi viikolla. Katsotaan, jos siitä tulee jotakin.

Analogiakokeilumme ovat aika mukavasti kiinnostaneet maailmalla festivaaleilla Analogiafilmejämme on nähty tähän mennessä yhteensä kymmenellä festivaalilla Kolumbiassa, Meksikossa, USA:ssa, Serbiassa, Brasiliassa ja Portugalissa. Ajan hammas sai Kinoskop festivaaleilla palkinnon parhaasta ääniraidasta, ja Requiem for Growth ja Heiluri Honorable mentionin USA:laisilla festivaaleilla. Tästä festivaalimenestyksestä olemme hyvin yllättyneitä, iloisia ja otettuja. Mukava, että tätä kautta joitakin tuotoksiamme on nähty maailmallakin.