Seuraava tekemämme Noitalinna Huraa!- video oli ”Keinu”. Tätä hieno kappale oli julkaistu singlenä 1990. B-puolella oli viime tarinassa mainittu ”Riemua kirkonkylällä”. Sävellys jälleen Hannu Sepponen ja valtavan upeat sanat Sari Peltoniemi. Sanoituksessa noustaan lapsuuden kautta keinuun, kohotaan korkeuksiin (”… keinuin jo kattojen yllä ja hyvin kauas näin…”), nähdään haikean kauniisti tuhoutuvaa maailmaa (”…. viimeinen mohikaani istui reunalla maailman, kituvan nuotion liekin tiesin pian sammuvan…”) ja laajennetaan kosmisiin mittasuhteisiin (”… planeettojen sumuun keinusta sinkouduin, tähdet ihoni viilsi, kun maitovirrassa uin…”). Tunteen täyttämät ja tyylitaitoiset kitaraosuudet naulaavat paikoilleen täydellisen biisin. Yksi hienoimmista NLH!-kappaleista koskaan, jonka olisi luullut olevan suurempi hitti kuin mitä se aikanaan oli. Hannu Sepponen: ”Keinusta tuli just sellainen kun se halusi. Keinu vei ja me vaan kiikuttiin mukana. Onnekkaasti Reijo laskeutui säröpurkin päälle”.

Videon käsikirjoituksen askarteli Hannu. Kantavana ideana oli kuumailmapallolento Keinuna, ja lähestymistapa, jossa NLH!:n osuus olisi värillinen, ja tuhoutuvan maailman nostalgis-mystalgiset kuvat kuvattaisiin mustavalkoista rakeista Super-8 filmiä käyttäen. Kyytimiehenä ilmapalloretkellä toimisi homssuisen näköinen luuranko.

Näin sitten tehtiin. Timo oli näihin aikoihin töissä kuvaajana ja yleismiehenä pienessä tamperelaisessa videofirmassa, ja sieltä saatiin kuvauksia varten iso olalla kannettava U-Matic High-band videokamera, joka edusti siihen aikaan TV-tasoa. Nykyään kännykkä pystyy parempaan videolaatuun. Timo kuvasi kaikki video-osuudet ja Hannu kuvasi Super-8 filmiosuudet, joita varten hankittiin Saksasta erikoisherkkää mustavalkofilmiä. Herkkyys toi mukanaan rakeisuuden, jota haettiinkin. Rakeisuutta mustavalko-osuuksista tosiaan löytyykin oikein kunnolla.

Videota varten oli haettu pieni apuraha, jonka turvin vuokrattiin kuumailmapallo. Muuten mentiinkin taas tutulla kengännauhabudjetilla. Tapani Lehtilä oli kuvausryhmän kolmas jäsen, ja tällä kompaktilla tiimillä koko homma tehtiin.

Kuvaukset aloitettiin talolla Pispalan lähimaastossa Tampereella lähellä rataa. Antti ja Sari asuivat siihen aikaan talossa. Luurankomies (roolissa Jouni Mäkilä) saapui pitkin rataa ja haki bändin nuotiolta. Hahmosta saatiin yksinkertaisilla keinoilla varsin kömpelön näköinen kuvatus: näyttelijä oli ison takin sisällä ja kannatteli pääkalloa päänsä päällä. Sen seurauksena kädet ovat kummallisessa asennossa, mutta sepä jotenkin sopii kyllä tuohon.

Ilmapallolento sitten ei ollutkaan ollenkaan helppo juttu. Opimme kantapään kautta, että lento vaatii aivan omanlaisensa sään. Oikeaa säätä ja aikaa ei meinannut millään löytyä. Lopulta kävi sitten niin, että ilmapallolla ei pystytty koskaan sään takia oikeasti lentämään. Lento ei olisi ollut turvallinen. Alkuperäisen idean mukaan pallon olisi pitänyt nousta ilmaan, ja kuvausryhmän sitten seurata autolla ja ottaa lentokuvia maasta käsin.

Kuvauksissa pitää osata improvisoida. Teimme sitten niin, että pallo täytettiin hetkeksi ja ankkuroitiin maahan. Näin saatiin kuvattua pallolle saapuminen. Varsinaiset nousukuvat kuvattiin niin, että viisi ihmistä piti kiinni ankkuriköysistä. Timo makasi kuvaamassa selällään maassa ja palloa nostettiin sen mitä köydet antoivat periksi. Oli aika haastava pitää köysistä kiinni, sillä pallossa on aikamoinen nousuvoima. Sitten pallo tyhjennettiin ja kori ilman palloa läntättiin pienen kukkulan päälle. Loput ”lentokuvat” kuvattiin siinä. Yllättävää kyllä, kukaan ei ole tuohon kiinnittänyt sen kummempaa huomiota, joten ”erikoisefektimme” onnistuivat ainakin välttävästi. Toisaalta harmittaa, että Antti, Sari, Hannu ja Reijo eivät päässeet kuumailmapallolennolle.

Super-8 osuuksia kuvailtiin Tampereen seudulla sorakuopilla, romuvarastoilla ja Kaukajärven rannalla sijainneessa hylätyssä tehtaassa. Oikeanlaisen tehtaan löytäminen oli vaikeaa, ja ajelin Tapanin kanssa monena päivänä ympäri seutua etsiskelemässä sopivia paikkoja. Siihen aikaan ei ollut webbiä eikä google mapsia ja kuvauspaikkojen löytäminen oli aika paljon haastavampaa kuin nykyään. Sitten tietysti tehdas löytyi sattumalta Kaukajärven rannalta muutaman kilometrin päästä sieltä, missä siihen aikaan asuin.

Tehdasosuuksissa pääsimme ensimmäisen kerran käyttämään savukonetta. Innostuimme siitä niin, että aluksi ajoimme yhden tehdassalin aivan täyteen savua. Toista seinää ei edes näkynyt ja savu tursusi ikkunoista ympäriinsä. Kitarasoolon kuvitusta varten istuin vanhassa pyörätuolissa kamerani kanssa kuvaamassa ja Timo lykkäsi tuolia hyvää vauhtia pitkin käytäviä. Saimme talteen yhden kaikkien aikojen lempiotoksiani: kuvan, jossa ajetaan kohti pölyttynyttä kahvipöytäasetelmaa savuisessa tehdashallissa. Valo tuli ikkunoista juuri oikealla tavalla savun läpi. Olen tuohon otokseen niin viehättynyt, että olen käyttänyt sitä useastikin uudestaan. Otoksessa on aika paljon inspiraatiota saatu Tarkovskin elokuvasta ”Peili”, mikä nyt mainittakoon.

”Keinu” on ensimmäinen videolla leikkaamamme elokuva. Super-8 filmit siirrettiin MTV:llä videolle. Leikkaustiiminä toimi koko pieni kolmen hengen kuvausryhmämme. Tämä on myös ainoa kerta, kun elokuvamme on leikattu yhden yön aikana. Editoimme silmät ristissä aamuun asti. Syynä taisi olla se, että saimme käyttää studiota vain yöllä. Studio on muuten sama, jossa Kummeli-ryhmä editoi kasaan varhaisia demojaan, joilla Kummelin idea myytiin TV2:lle. Emme kuitenkaan törmänneet Kummeli-miehiin.

Video sai muutaman TV-esityksen ja oli joissakin katselmuksissa. 90-luvun alussa oli perustettu No-TV, joka näytti valtakunnanverkossa iltapäivisin musiikkivideoita ja muuta nuorisomeininkiä. No-TV:n jälkeen tuli iltapäivämakasiini Jyrki. Näissä ohjelmissa esille pääsivät myös pienemmän budjetin musiikkivideot. Myöhemmin 90-luvulla esitysmahdollisuudet TV-kanavilla kapenivatkin sitten kovasti.

”Keinu” oli hieno projekti meille, ja Keinun kuvat ja henki ovat olleet vuosien varrella taustalla monissa HIDAS-elokuvissa. Kiitos kaikille silloin 32 vuotta sitten (…) mukana olleille ja erityisesti Noitalinna Huraa!:lle luottamuksesta ja tästäkin mahdollisuudesta.

T. Hannu N