Minulle henkilökohtaisesti hyvin merkityksellisiä ovat kolme toisiinsa läheisesti kytkeytyvää pientä elokuvaamme: ”Lasi kirkasta vettä” (2009), ”Luopuminen” (2011) ja ”Cantus” (2015).

Kaikissa näissä esiintyy omana (ja kaikkien ihmisten) alter egona Antti Tammela. ”Lasi kirkasta vettä” elokuvassa tätä on vielä korostettu nimeämällä hahmo ”inehmoksi”, joka on vanhempi muoto sanasta ”ihminen”. Elokuva muodostuu hitaasta kamera-ajosta kohti pöytää, jolla on lasi vettä. Vettä yritetään liikuttaa hengen voimalla, vai liikuttaako joku ulkoinen voima lasia? Veteen tippuu pisara mustaa nestettä ja sama tippa putoaa otsalle. Hahmo häviää. ”Luopuminen” elokuvassa toistuvat samat kuvat vesilasista ja nesteestä. Tässä antaudutaan elämälle ja sen laeille. ”Cantus” filmissä yhdistetään aiemman kahden filmin teemat ja mukaan tulee mustakaapuisen hahmon rakentama maaginen kivikehä. Jälleen yritetään kurottaa, tällä kertaa rituaalin kautta, näkymättömän seinän tuolle puolen.

Symboloivatko lasi, tuoli ja pöytä jotakin? Näissä kolmessa elokuvassa kyse on ainakin minulle ihmisen osasta, läsnäolosta, poissaolosta ja jatkuvasta yrityksestämme kurkottaa epätoivoisesti näkyvän maailman tuolle puolen uskolla, että siellä on jotakin, joka voi muuttaa osamme ja väistämättömän kohtalomme. Käsittelytapa pyrkii runollisuuteen. Toivoisin, että kukin katsoja kokisi nämä vapaasti omien tunteidensa ja reaktioidensa pohjalta. Tulkinnasta lainaan tähän lopuksi suuren ohjaajagurun Andrei Tarkovskin haastattelussaan esittämää näkemystä elokuviensa tulkitsemisesta:

”Minulta kysytään usein, mitä eri asiat merkitsevät elokuvissani. Tämä on minusta kauheaa! Taiteilijan ei tarvitse vastata töidensä merkityksistä. En tiedä itse, mitä symbolini kuvaavat. Minulle on tärkeää se, että ne herättävät tunteita, mitä tahansa tunteita, perustuen siihen, mikä on kunkin katsojan oma sisäinen reaktio. Jos etsit merkitystä, jäät paitsi kaikesta, mitä tapahtuu. Ajatteleminen elokuvan aikana häiritsee kokemustasi siitä. Pura kello palasiksi ja huomaat, että se ei toimi enää. Samoin taideteosta ei voi analysoida tuhoamatta sitä.”